Astrologia perustuu pitkälti tarinoihin (se osa joka ei perustu astronomiaan ja kosmiseen geometriaan). Planeettojen nimet vanhastaan tulevat kreikkalaisilta ja roomalaisilta jumalilta. Planeettojen astrologiassa käytetyt merkitykset osaltaan vielä nykypäivänäkin juontuvat pitkälti jumalista kertovista antiikin aikaisista tarinoista, mytologioista. Osa näistä ihmiskunnan ikiaikaisista mytologioista – jollei kaikki – on saanut juurensa tähtikansojen meihin jättämistä jäljistä.
Mytologiat ja tarinat ylipäänsä ovat hyvin tärkeä ja oleellinen osa ihmisen psykologista itsehahmotusta. Vaikka emme niitä tuntisikaan tai niistä tykkäisikään, ne kulkevat meidän kollektiivisessa alitajunnassamme sukupolvelta toiselle. Nyt on ehkä tullut aika nostaa osa näistä alitajunnan tarinoista päivätajuntaan ja muodostaa niistä selkeämpi kuva.
Meidän kunkin maailmankuva kokonaisuudessaan perustuu tarinoihin. On se sitten historian tunnilla opittu tarina, kemian tai fysiikan selitys maailmasta tai taloustieteen kuvaus markkinoiden toiminnasta tai oikeastaan kaikki ihmisten toiminta – ne ovat tarinoita. Osa perustuu niin sanotusti tieteeseen, osa havainnointiin ja osa ”vain” jonkin kertomaan elämänkokemukseen. Joka tapauksessa ne kaikki ovat yhtä lailla tarinoita.
Riippumatta siitä onko kyse kollektiivisesta tarinasta, jota olemme alkaneet pitää meidän niin sanottuna todellisuutenamme ja olemisemme ja elämiemme kehyksenä tai henkilökohtaisen elämämme tapahtumista ja siihen liittyvistä tulkinnoista, ne muodostavat sellaista jatkuvasti kehkeytyvää energiakerrostumaa. Jos annamme jollekin tarinan osaselle ajatuksemme tai kohdennamme siihen jonkin tyyppistä tunnetta, me voimistamme sitä. Useimmiten me emme tätä prosessia tiedosta lainkaan ja kun näin on, me saatamme tietämättämme kerätä energiakehoomme itseämme vahingoittavaa ”kuonaa” ja meidän värähtelytaajuus on sen mukainen.
Minun nähdäkseni on aika vapautua tarinoista. Vapautumiseen saattaa kulua hetki tai vuosikymmeniä, mutta olemme sellaisessa pitkän syklin vaiheessa ihmiskuntana, yhteisöinä ja yksilöinä, että nyt olisi kuitenkin hyvä aloittaa se työ. Tämä prosessi saattaa paradoksaalisesti tarkoittaa aluksi sitä, että ensin uppoudut tarinoihin tai sinun omaan tarinaasi hyvin vahvasti, jotta pääset perille mistä sinun pitää vapautua tai siten se vapautuminen voi tapahtua, kun päästät irti.
Meissä – ihmisolennoissa, joissa on sekä psyykkisfyysinen olemus että henkinen ulottuvuus – tapahtuu joka hetki jatkuvaa muutosta. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä se muutos on tai mihin suuntaan se kulkee. Henkiseen ulottuvuuteen niputan tässä yhteydessä paljon; esimerkiksi sen, että meillä on sielu, joka on ajaton; sen että meissä on tietoisuus, joka värähtelee jollakin tasolla ja sen että meissä on syväänrakennettu kaipuu kohti Yhteyttä Kaikkeuteen. Se mitä tapahtuu henkisessä ulottuvuudessa vaikuttaa meihin täällä fyysisessäkin maailmassa huomattavasti paljon enemmän kuin olemme ehkä ymmärtäneetkään.
Astrologinen syntymäkartta kertoo meidän sielumme tarinaa syntymähetken kohdasta. Eli oikeastaan sitä millaisella työkalupakilla varustettuna me tullaan tähän elämään ja minkälaista suuntaa on ajateltu meidän valitsevan. Kartassa on todella paljon tasoja tai kulmia miltä kantilta elämää katsoa ja nyt uutena tasona galaktinen astrologia tarjoaa aivan huikean tavan päästä käsiksi meidän sielumme tarinoihin muissa maailmoissa ja ulottuvuuksissa. Sitä kautta saamme kokonaisemman kuvan itsestämme, siitä syvemmästä kokonaisuudesta, jota meidän sielumme on. Ymmärrämme myös todennäköisesti paremmin tätä meidän kollektiivista isoa tarinaa, kun meillä on ymmärrys itsestämme laajemmasta perspektiivistä.
Ei meidän kannata tarrata näihin muiden maailmojen tarinoihin yhtään sen enempää kuin tämän elämän menneisiin hyviin tai huonoihin kokemuksiin. Kun on käsitellyt sen tarinan meihin jättämän jäljen, voimme päästää siitä irti. Toki niistä tarinoista voi napata kaiken hyvän ja itseään vahvistavan työkalupakkiinsa. Ihminen voi käsittääkseni parhaiten kun hän on vapaa elämään tässä hetkessä ilman eilisen tai huomisen tarinoita.